Kesä ja loma kutsuvat 🤗! Tänään vietetään lukuvuoden viimeistä koulupäivää Helsingin peruskouluissa ja lukioissa. Sen kunniaksi kouluissa on tarjolla jäätelöt 🍦.
Kiitos kuluneesta vuodesta ja oikein ihanaa, rentouttavaa kesää kaikille! 🌞💛
Jaamme myös tänä vuonna lukuvuoden päätteeksi stipendin Helsingin ala- ja yläasteen kouluille, joissa tuotamme ruokapalvelua.
💚Stipendi myönnetään oppilaalle, joka on edistänyt positiivista suhtautumista kouluruokailuun, ollut aktiivinen tai auttavainen muita ruokailijoita ja henkilöstöä kohtaan ja vähentänyt esimerkillään ruokahävikkiä.
🌸Lämpimät onnittelut kaikille, jotka huomenna päättävät lukuvuotensa tai valmistuvat 🤗!
Kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää (FOOD) -tutkimusohjelman loppuseminaarissa ja Just Food -hankkeen päätöspuheenvuorossa nousi esiin tärkeä viesti: oppilaiden osallistaminen kestävän kouluruokailun kehittämiseen on keskeistä, jotta kukin voi kykynsä ja kiinnostuksensa mukaisesti osallistua ruokamurrokseen. 💪
🎉 Viime viikonloppuna juhlittiin jo 30. kertaa Maailma kylässä -festivaalia 🌍 Tapahtuma keräsi jälleen yhteen joukon innostuneita ihmisiä, järjestöjä ja toimijoita moninaisuuden, kestävän kehityksen ja yhdenvertaisuuden äärelle. 💛 Helsingin kaupunki toimi ylpeänä festivaalin yhteistyökumppanina. Festareilla pääsi tutustumaan muun muassa monille ruokapalvelujemme lapsiasiakkaille tuttuun kestävän kehityksen kettuun 🦊 🐦 Paikalla pyörähtivät myös roskaantumisen ehkäisyssä ahkerasti työskentelevät lokit Börje ja Tuula, jotka muistuttivat meitä tärkeästä ympäristötyöstä hauskalla tavalla.
Saimme tällä viikolla ruoka- ja puhtauspalvelujemme kevätkokoukseen arvokkaan vieraan, kun Susijengin entinen, pitkäaikainen kapteeni ja nykyinen Helsingin kaupunginvaltuutettu Shawn Huff saapui puhumaan henkilöstöllemme joukkuehengestä, johtajuudesta ja epäonnistumisen merkityksestä 🤗.
Lämmin kiitos inspiroivasta ja ajatuksia herättäneestä puheenvuorosta, jonka oppeja voimme soveltaa työelämässäkin❤️!
Kuvassa Shawnin seurassa toimitusjohtajamme Minna (oik.) sekä yksikönjohtajamme Aulikki.
Hyvää Sydänviikkoa! ❤️ Tiesitkö, että ruokapalveluissamme tarjotaan säännöllisesti Sydänmerkki-aterian kriteerit täyttäviä Parempi valinta -aterioita?
Tällä viikolla oppilaat ovat päässeet herkuttelemaan mm. juures-linssikiusauksella ja soijasuikale-kasvispannulla, kun taas päiväkodeissa on maistunut soijanakkikastike.
🍽️ Parempi valinta -ateria tarkoittaa, että lautasella on oikeassa suhteessa energiaa ja ravintoaineita – rasvan laatu ja määrä ovat terveyttä tukevalla tasolla sekä suolan määrä on maltillinen.
💡 Tunnistat nämä ateriat ruokalistoilla pienestä sydänmerkistä.
Palvelukeskus Helsingin urasivut käyttää evästeitä
Tämä sivusto käyttää välttämättömiä evästeitä sivun perustoimintojen ja suorituskyvyn varmistamiseksi. Lisäksi käytämme kohdennusevästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi, analytiikkaan ja yksilöidyn sisällön näyttämiseen.
Kesä ja loma kutsuvat 🤗! Tänään vietetään lukuvuoden viimeistä koulupäivää Helsingin peruskouluissa ja lukioissa. Sen kunniaksi kouluissa on tarjolla jäätelöt 🍦.
Kiitos kuluneesta vuodesta ja oikein ihanaa, rentouttavaa kesää kaikille! 🌞💛
#hyvääkesää #lukuvuodenpäätös #kesäloma
📸: Vuoniityn peruskoulu ❤️ … See MoreSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Jaamme myös tänä vuonna lukuvuoden päätteeksi stipendin Helsingin ala- ja yläasteen kouluille, joissa tuotamme ruokapalvelua.
💚Stipendi myönnetään oppilaalle, joka on edistänyt positiivista suhtautumista kouluruokailuun, ollut aktiivinen tai auttavainen muita ruokailijoita ja henkilöstöä kohtaan ja vähentänyt esimerkillään ruokahävikkiä.
🌸Lämpimät onnittelut kaikille, jotka huomenna päättävät lukuvuotensa tai valmistuvat 🤗!
#stipendi #onneavalmistuville #koulusafkaahelsingissä … See MoreSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää (FOOD) -tutkimusohjelman loppuseminaarissa ja Just Food -hankkeen päätöspuheenvuorossa nousi esiin tärkeä viesti: oppilaiden osallistaminen kestävän kouluruokailun kehittämiseen on keskeistä, jotta kukin voi kykynsä ja kiinnostuksensa mukaisesti osallistua ruokamurrokseen. 💪
Olimme mukana Just Food -hankkeessa osallistamassa oppilaita houkuttelevien kasvisruokien kehittämiseen. Lue lisää roolistamme ja Just Food -hankkeesta täältä: www.justfood.fi/fi-FI/Puheenvuorot/Uutisarkisto/Tutkittua_tietoa_ohjaamaan_ruokapalvelui(54928) … See MoreSee Less
0 CommentsComment on Facebook
🎉 Viime viikonloppuna juhlittiin jo 30. kertaa Maailma kylässä -festivaalia 🌍 Tapahtuma keräsi jälleen yhteen joukon innostuneita ihmisiä, järjestöjä ja toimijoita moninaisuuden, kestävän kehityksen ja yhdenvertaisuuden äärelle.
💛 Helsingin kaupunki toimi ylpeänä festivaalin yhteistyökumppanina. Festareilla pääsi tutustumaan muun muassa monille ruokapalvelujemme lapsiasiakkaille tuttuun kestävän kehityksen kettuun 🦊
🐦 Paikalla pyörähtivät myös roskaantumisen ehkäisyssä ahkerasti työskentelevät lokit Börje ja Tuula, jotka muistuttivat meitä tärkeästä ympäristötyöstä hauskalla tavalla.
#maailmakylässä #KestäväHelsinki … See MoreSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Saimme tällä viikolla ruoka- ja puhtauspalvelujemme kevätkokoukseen arvokkaan vieraan, kun Susijengin entinen, pitkäaikainen kapteeni ja nykyinen Helsingin kaupunginvaltuutettu Shawn Huff saapui puhumaan henkilöstöllemme joukkuehengestä, johtajuudesta ja epäonnistumisen merkityksestä 🤗.
Lämmin kiitos inspiroivasta ja ajatuksia herättäneestä puheenvuorosta, jonka oppeja voimme soveltaa työelämässäkin❤️!
Kuvassa Shawnin seurassa toimitusjohtajamme Minna (oik.) sekä yksikönjohtajamme Aulikki.
#Johtaminen #joukkue #joukkuehenki #ruokapalvelut #puhtauspalvelut … See MoreSee Less
2 CommentsComment on Facebook
Oli muuten loistava esitys häneltä. Kiitos
Ja palke kiittää työntekijöitä ,tällä. Miten meni noin niinkuin omasta mielestä?
Hyvää Sydänviikkoa! ❤️
Tiesitkö, että ruokapalveluissamme tarjotaan säännöllisesti Sydänmerkki-aterian kriteerit täyttäviä Parempi valinta -aterioita?
Tällä viikolla oppilaat ovat päässeet herkuttelemaan mm. juures-linssikiusauksella ja soijasuikale-kasvispannulla, kun taas päiväkodeissa on maistunut soijanakkikastike.
🍽️ Parempi valinta -ateria tarkoittaa, että lautasella on oikeassa suhteessa energiaa ja ravintoaineita – rasvan laatu ja määrä ovat terveyttä tukevalla tasolla sekä suolan määrä on maltillinen.
💡 Tunnistat nämä ateriat ruokalistoilla pienestä sydänmerkistä.
👉 Kurkkaa viikon ruokalistat:
aromi.hel.fi/aromiemenus/FI/Default/PALKE … See MoreSee Less
0 CommentsComment on Facebook